Turvaurakointi vaatii elinkeinoluvan. 1.1.2017 voimaan astunut laki edellyttää, että lupaa haetaan 31.12.2018 mennessä, jotta turvaurakointitoimintaa voi jatkaa. Mitä turvaurakointitoiminta konkreettisesti on ja miksi siitä tuli luvanvaraista?
Turvaurakoinniksi luettavia työtehtäviä ovat mm.
- lukkojen asentaminen
- lukkojen sarjoittaminen – (vaihdetaan avainpesän haitat, jotta vanha avain ei sovi enää)
- kulunhallintajärjestelmien tai lukkojen ohjelmoinnin muutostyöt ns. pääkäyttö
- oven lukkorungon tai avainpesän vaihtaminen kts. lisää esimerkkejä taulukosta
Mikäli teet edellä mainittuja tehtäviä ansaintatarkoituksessa (et siis talkoilla tai omaan käyttöön), tarvitset elinkeinoluvan. Osa turvallisuusalan toimijoista on tarvinnut elinkeinoluvan jo aikaisemminkin tiettyihin turvallisuusalan tehtäviin, esimerkiksi järjestyksenvalvontaan tai vartiointiin. Nyt se tarvitaan myös turvaurakointiin.
Henkilörekisterit ja niihin liittyvät ajankohtaiset tarkennukset tuovat huomion myös turvatekniikan ylläpitoon
Ensisijainen tarve luvanvaraisuudelle oli, että alan yrityksissä työskentelevät henkilöt voidaan osoittaa luotettaviksi. Luotettavuuden on voinut aikaisemminkin osoittaa henkilökohtaisella turvasuojaajakortilla, mutta yrityksillä ei ole ollut laillista velvoitetta sen hankkimiseen työntekijöilleen. Jotkut tavarantoimittajat ovat tosin vaatineet korttia jälleenmyyjiltään jo ennen lakimuutosta.
Erityisesti kiinteistönhoito- ja isännöintialan toimijoille asia on uusi. Tapaan viikoittain isännöitsijöitä, kiinteistöpäälliköitä ja jopa turvallisuusvastaavia, jotka eivät ole edes kuulleet asiasta tai varsinkaan reagoineet siihen. Onneksi henkilörekisteriin liittyvien lakimuutosten vanavedessä on herätty jo ainakin joissain organisaatoissa pohtimaan tätäkin. Henkilörekisterit liittyvät vahvasti turvateknisten järjestelmien hallintaan ja siinä yhteydessä asia viimeistään tulee esille.
Elinkeinoluvan tuomat vaatimukset
Mitä elinkeinolupa sitten vaatii? Turvaurakointia tekevän yrityksen tulee täyttää tietyt velvoitteet toiminnassaan. Poliisihallitukselle on muun muassa raportoitava vuosittain luvanvaraisista työtehtävistä. Velvoitteiden täyttymisestä yrityksen toiminnassa vastaa asian vastuuhenkilöksi nimitetty vastaava hoitaja. Vastaavalla hoitajalla täytyy olla Turvallisuusvalvojan erikoisammattitutkinto (TVEAT) tai vastaava pätevyys. Hoitajalla on vastuu yrityksen harjoittamasta turvaurakointitoiminnasta, muun muassa yrityksessä turvaurakointia tekevien henkilöiden turvasuojaajakorttien voimassaolosta.
Turvaurakointialan yritykset hoitavat nyt pätevyyksiään kuntoon, jotta voivat nimetä vastaavan hoitajan ja saada elinkeinoluvan. Toimintojaan kehittävät myös kiinteistöalan toimijat, joita ei ehkä odotettu turvaurakoinnin puolelle kilpailijaksi. Osa yrityksistä miettii, haluavatko ne siirtyä tälle liiketoiminta-alueelle vai ostaisivatko toiminnan palveluna kumppanilta. Hyvä kysymys.
Mieti, kannattaako sinun panostaa asiaan omassa organisaatiossasi vai ostatko turvaurakoinnin palveluna. Jos päätät ostaa tämän palveluna, luo hyvä kumppanuussuhde sellaisen toimijan kanssa, jolla elinkeinolupa ja toiminnan laatu ovat kunnossa. Seuraavassa blogissani on vinkkejä luotettavan kumppanin valintaan.
(Edit) Taulukko jossa esimerkkejä työtehtävien luvanvaraisuudesta ja lisää aiheesta >>
[…] tottuneet, että turvaurakointiin kuuluvia työtehtäviä tekevät mm. kiinteistönhoitoyhtiöt, vartioimisliikkeet, aulapalvelut ja kiinteistön omat […]