Ainakin kahdeksan asian kokonaisuus – avainhallinta
Avainhallinnan organisoimisessa tulee ottaa huomioon monta eri osa-aluetta. Joskus nämä osa-alueet voivat olla organisaatiossa myös eri henkilöiden vastuiden alla.
Kun saamme tai palautamme avaimen se saattaa olla ainoa asia, jonka ajattelemme olevan avainhallintaa. Avainhallinta tulee kuitenkin huomioida kokonaisuutena, jossa avainpalvelu on se osio, joka meille näyttäytyy selkeimmin käytännön tekemisenä, mutta aihe kattaa paljon muutakin.
On muistettava, että avainhallintaan liittyy osa-alueita, joiden tulee olla myös kunnossa avainpalvelun lisäksi. Jos sinua askarruttaa organisaationne avainhallinta ja sen osa-alueet, autan mielelläni!
Avain, tunniste, tägi, kulkukortti, sormenjälki… mikä tahansa kulkemisen väline eli avain.
Avainturvallisuus on tärkeä osa lukituksella aikaansaatua suojausta. Avainturvallisuus muodostuu avainhallinnasta ja säilytyksestä, valitusta avainturvallisuustasosta sekä avaimen käyttöoikeudesta ja siihen liittyvästä sarjoituksesta tai ohjelmoinnista. Elektronisten lukitusjärjerjestelmien lisääntyessä avainhallinnassa on kyse myös avainten ja lukkojen ohjelmointi- ja pääkäyttötehtävistä.
Avainhallinta on tärkeä osa kiinteistön kokonaisturvallisuutta ja elinkaarikustannuksia
Hankittujen järjestelmien ylläpito muodostaa elinkaarensa aikana yleensä huomattavasti isomman kuluerän kuin itse järjestelmäinvestointi. Hyvällä ja järjestelmällisesti toteutetulla avainhallinnalla on iso merkitys kiinteistön turvatekniikan elinkaarelle ja luonnollisesti myös turvallisuudelle.
Avainturvallisuus on viime kädessä käyttäjän huolellisuutta ja avainten oikeaa hallinnointia sekä säilytystä, mutta miten se tulisi tehdä? Tiedätkö miten sinun kiinteistösi avaimia hallitaan?
KeyCon auttaa, kun haluat avainhallinnan kuntoon tai tuotat sitä itse palveluna. Tutustu palveluihimme »
Onko sinun avainhallintasi kunnossa?
Asiasta kannattaa ottaa selvää. Selvitä, miten asia hoidetaan sinun organisaatiossasi, kiinteistössäsi tai palveluntuottajallasi. Onko laatutaso riittävä ja tukeeko toimitapa investoinnin mahdollisimman pitkää elinkaarta?
Tarvitsetko apua avainhallintaan?
KeyCon auttaa kaikissa tilanteissa: kun tuotat palvelua itse tai kun haluat varmistaa, että palvelun hankinta tulee hoidettua hyvin.
Ota yhteyttä, keskustellaan miten voimme olla avuksi »