Olen toiminut yli 25 vuotta turvallisuus- ja kiinteistöalan tehtävissä niin asennuksen, myynnin, palvelukehityksen kuin konsultoinninkin parissa. KeyConilla työskentelen projektipäällikkönä ja avainhallinnan asiantuntijana. Koulutan ja konsultoin turvatekniikan ja kiinteistöalan yrityksiä, isännöintitoimistoja, sekä kaupunkeja, kuntia ja valtion laitoksia muun muassa avainhallinnan käytännöistä. Tuotan digisisältöjä turvallisuusalan opetusmateriaaliksi, ammatillisen osaamisen kehittämiseen ja perehdytyksiin.
Digiaikakauden avaimina toimivat perinteisten avainten lisäksi älypuhelimet, elektroniset tunnisteet, biometriset tunnisteet, kuten esimerkiksi sormenjäljet, silmän iirikset, kasvot ja verisuonet, sekä tagit ja esimerkiksi ihon alle asennetut sirut. Avainhallinta on usein integroitu yritysten muihin IT-järjestelmiin ja on kriittisen tärkeä kokonaisuus hallittavaksi.
Yritykseni KeyCon on erikoistunut avain- ja tunnistehallinnan ylläpidon ja toteutuksen tukemiseen. Autan löytämään ratkaisuja ja kustannustehokkaita toimintatapoja jo hankittujen tai hankittavien pääsynhallinnan järjestelmien suunnitelmalliseen, turvalliseen ja kustannustehokkaaseen ylläpitoon. Tuen hankkeissa, joissa halutaan varmistaa ylläpidon laatu tekemällä se itse tai etsimällä oikea palvelutoimittaja.
Julkaisujani
- Ammattimaisen avainpalvelun ABC
- Avainturvallisuuden digisisällöt opetusmateriaaliksi sekä perehdytyksen ja työssäoppimisen tueksi
- Isännöinnin käsikirja 2018 yksi kirjoittajista, julkaisija: Kiinteistöalan Kustannus
- Avainturvallisuus-verkkokurssi 2017 julkaisija: Kiinteistöalan Kustannus
Lehtijuttuja
- Suomen Kiinteistölehti 3_2020 Lukitus kokonaan hallintaan!
- Suomen Kiinteistölehti 2_2020 Turvallisesti lukittu
- Turvallisuus ja Riskienhallinta 1/2020 Kulkemisen suunnittelussa voidaan tehdä virheitä
- Turvallisuus ja Riskienhallinta 6_2018 Turvallisuusammattilaiset lisääntyvät nyt monella toimialalla
- Turvallisuus ja Riskienhallinta 3_2018 Digiajan krittinen avainhallinta Helsingin
- Ammatti Isännöitsijät HAI ry. 2_2018 Mitä isännöistijän tulisi tietoa turvaurakoinnin luvanvaraisuudesta
- Suomen Kiinteistölehti 9_2017 Taloyhtiön kannattaa panostaa laadukkaaseen avainhallintaan
Ajatuksiani avainturvallisuudesta
Ajatuksia ja havaintoja avainturvallisuusasioista voit lukea blogistani »
Avainhallintajärjestelmän valinta
Avainhallintajärjestelmä valitaan tapauskohtaisesti. Joissakin tapauksissa avainpalvelussa on tarve käyttää useita eri järjestelmiä. Elektronisia lukitus-ja kulunhallintajärjestelmiä käytetään järjestelmäkohtaisten ohjelmistojen kautta, joissa lähes kaikissa on avainhallinta-ominaisuus. Järjestelmään voidaan siten kirjata myös avainhaltijatietoja ja usein jopa määritellä oikeuksien voimassaoloajat. Lukitus- ja kulunhallintajärjestelmän hallinnointiohjelmiston ominaisuudet vaihtelevat järjestelmäkohtaisesti. Lue lisää Avainhaltijan blogissa »
Avainhallinnan voi ulkoistaa, mutta palvelun tarkkaa sisältöä ei saa jättää määrittelemättä
Avainhallinnan hankinnassa kannattaa selkeyttää, mitä osioita hallinnasta ulkoistetaan. Ajattelemme usein, että avainhallinta on vain avainten luovutusta ja palautusta, mutta se on paljon muutakin. Lue lisää Avainhaltijan blogissa »
Lukitus modernisoituu – hallinnointitavat eivät
Voisi kuvitella, että mitä enemmän käytössä on järjestelmiä, sitä turvallisempaa kiinteistöyhtiöissä on. Järjestelmien määrän myötä kasvavat kuitenkin myös ylläpidon kustannukset ja puutteellisesta ylläpidosta aiheutuvat turvallisuusriskit. Turvallisuus saattaa jopa heikentyä, jos järjestelmät eivät kunnioita toisiaan tai niitä ei ylläpidetä järkevästi. Lue lisää Avainhaltijan blogissa »
Rakas Joulupukki – yksi vastaava hoitaja kiitos
Yhä useampi kiinteistöpalvelualan yritys etsii joukkoihinsa turvallisuusalan ammattilaista. Työvoimapulasta näyttää kärsivän jo moni muukin toimiala, mutta miksi kiinteistöpalvelualan toimijat ovat ryhtyneet rekrytoimaan erityisesti turvallisuusosaajia? Yksi suurimmista syistä näyttää olevan lakimuutos yksityisitä turvallisuuspalveluista, joka rajaa tietyt turvaurakointitehtävät vain elinkeinoluvanvaraisille toimijoille. Lue lisää Avainhaltijan blogissa »
Avaimen saa vaikka Milla Magiana – ilman taikatemppuja
Olen useamman kerran saanut taloyhtiön yleisavaimen ilman virallista henkilöllisyystodistustani yrityksen henkilökortilla, Valttikortilla tai työturvallisuuskortilla. Olen kuitannut avaimia Iines Ankkana, Milla Magiana ja Matti Nykäsenä. Allekirjoitukseni on vastaanotettu vihkovanhuksen väliin mukisematta ja mikä pelottavinta, katsettakaan niihin suomatta. Helpoiten avaimet ovat tipahtaneet käteeni maalaria esittäessäni. Lue lisää Avainhaltijan blogissa »
Radiossa
Asuntoradiossa asiaa avainturvallisuudesta
12.4.2019 Lähiradion Asuntoradio-ohjelmassa keskusteltiin avainturvallisuudesta Timo-Jussi Kyyrön johdolla. Mukana kiinteistöliiton vanhempi lakimies Kaisu Terkki ja KeyConin turvallisuusasiantuntija Mirva Viljakainen.
Kuutele lähetys verkosta tästä >> tai tai Spotyfysta tästä >>
Kenellä on avaimet yritykseesi?
8.5.18 Radio Business FM, haastattelijana Juha Kakkuri. Avainturvallisuus on monessa firmassa ja taloyhtiössä retuperällä. Kulkulupia saattaa olla jo edesmenneillä henkilöillä sekä ihmisillä, joiden nimi on ”Kesätyöntekijä 1”. Millaisia puutteita avainhallinnassa tyypillisesti ja on ja kuinka avainturvallisuutta saadaan parannettua? Kuuntele haastattelu >>